Korvaamatonta työtä
Annukka Vähäsöyrinki, Suomen Taiteilijaseura
Suomalainen kuvataidekenttä on elävä ja monipuolinen. Kuvataidekohteisiin, kuten gallerioihin ja taidemuseoihin, tehdään vuosittain jopa 4,8 miljoonaa vierailua[1]. Suomessa toimivat noin 3 300 ammattikuvataiteilijaa mahdollistavat nämä taidekokemukset meille kaikille.
Siksi onkin nurinkurista, että lähes jokaiselle kuvataiteilijalle ilmaisen työn tekeminen on tuttua – jopa tavallista. Kohtuullisten korvaustasojen ja palkkioiden määrittäminen on monesti vaikeaa niin taiteilijoille kuin heidän työllistäjilleen. Helposti ajatellaan esimerkiksi, että taiteilijan työn kattaa apuraha tai teosmyynti, ja korvaukseksi riittää pelkkä näkyvyys.
Kuvataiteellisen työn hinnan muodostamista hankaloittaa myös työllistävien rakenteiden puuttuminen alalta. Esimerkiksi esittävien taiteiden saralla teatterit ja orkesterit työllistävät taiteilijoita työsuhteisiin ja määräaikaisiin toimeksiantosuhteisiin, mutta kuvataiteen alalla vastaavia työllistäjiä ei juurikaan ole. Suuri osa kuvataiteilijoista onkin itsensätyöllistäjiä, joiden työmarkkina-asema on haasteellinen Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä, joka tunnistaa vain palkansaajan ja yrittäjän.
Itsensä työllistävät kuvataiteilijat ovat usein alakynnessä sopimuksista ja korvauksista neuvoteltaessa. Työnantajaosapuolen ja työsuhteisen työn puuttuessa kuvataiteilijoilla ei ole omaa ammattiliittoa, mistä johtuen alalla ei myöskään ole palkkiosuosituksia.
Kuvataiteilijoiden edunvalvojana Suomen Taiteilijaseura pyrkii aktiivisesti edistämään reilujen korvauskäytäntöjen vakiintumista. Olemme juuri julkaisseet ensimmäistä kertaa kuvataiteen alalle palkkio-ohjeistuksen , jonka tavoitteena on rohkaista taiteilijoita neuvottelemaan kohtuullisista korvauksista sekä avata työn tilaajalle taiteellisen työn arvoa ja kustannusrakennetta. Ohjeistus auttaa korvaustason arvioimisessa, olipa kyse taiteellisista tehtävistä, asiantuntijatehtävistä, opetustehtävistä tai julkiseen taiteeseen liittyvistä tehtävistä.
Lisäksi olemme yhdessä Ornamon ja Museoliiton kanssa jo pitkään ajaneet Suomeen näyttelypalkkiomallia, jossa museot maksavat taiteilijalle korvauksen museonäyttelyn eteen tehdystä työstä. Näyttelypalkkio kattaa esimerkiksi näyttelyn suunnitteluun, ripustukseen, viestintään ja oheistapahtumiin liittyvän työn. Malli on käytössä useissa Euroopan maissa ja myös muissa Pohjoismaissa, Ruotsissa jo 70-luvulta lähtien. Näyttelypalkkio loisi toteutuessaan uudenlaisen rakenteen kuvataiteilijan tulonmuodostukseen ja viitoittaisi tietä reilummille sopimus- ja korvauskäytännöille. Opetus- ja kulttuuriministeriön kolmivuotisen erityisavustuskokeilun tuella useat taidemuseot ovat jo ottaneet mallin käyttöön, mutta mallin vakiinnuttaminen edellyttää pysyvää lisärahoitusta valtion budjettiin.
Niin näyttelypalkkion kuin muidenkin asianmukaisten korvauskäytäntöjen juurtumisessa on kyse ennen kaikkea arvojen ja asenteiden muutoksesta. Yhä useammalle on jo itsestään selvää, että taiteilijalle kuuluu aina korvaus työstään. Taiteen tilaajina, kuluttajina ja nauttijoina olemme omalta osaltamme vastuussa siitä, että taiteilija voi tulla toimeen työllään.
[1] Frame contemporary art Finland: Kuvataiteen käyntimäärät Suomessa 2019-tietokortti
Suomen Taiteilijaseuran ohjeita työn hinnoitteluun