Julkaistu 3.12.2020

Merkityksellistä poikkeusjoulua

Elisa Lientola, kampanjapäällikkö 

Etäelämä poikkeusoloissa ja pimeä vuodenaika juuri nyt vaatisivat valoa ja kohottavaa sisältöä arkeen. Koronan keskellä venyneet työntekijät ja yhteistyökumppanit ansaitsivat ikimuistettavan kiitoksen kuluneesta vuodesta. Jotain erityistä pitäisi keksiä jaettavaksi myös niiden sukulaisten ja ystävien kanssa, joiden luokse ei tänä jouluna pääsekään 

Samaan aikaan korona vei taidealalle tärkeät pikkujoulukauden ja joulun ajan keikkojen ja tapahtumien tulot. Moni taiteen ammattilainen ja jopa laitosteatterit ovat luoneet tapoja tarjota laadukkaita sisältöjä digitaalisesti. Helsinginsanomien mukaan tälle on kyllä tilausta. Verkkosisältöjen kuluttaminen on kasvanut. Lisääntyneet striimausten katselut eivät ole kuitenkaan paikanneet tulonmenetyksiä. Vain 12% katsojista oli maksanut enemmän kuin kerran striimatusta sisällöstä. Positiivista on, että joka kolmas aikoi koronan jälkeen lisätä kulttuuritapahtumissa käymistä.1 

Jotta laadukkaan kulttuurin kokeminen on taas koronan jälkeisessä ajassa mahdollista, on kulttuurin ammattilaisten selvittävä taloudellisesti tämän kriisivaiheen yli. Kulttuurisisältöjen tuottaminen vaatii osaamista ja keskittymistä luovaan prosessiin sekä taloudellista pääomaa ja toimivat rakenteet.  

Taiteen ammattilaisten ja kulttuuritoimijoiden verkkoon tuottamat taideteot antavat mahdollisuuden sekä tukea taidetta kriisin yli että antaa lahjaksi jotain poikkeuksellisen hienoa ja ikimuistoista. Vaikka työyhteisöjen jouluateriat ja pikkujoulut jäävät tänä vuonna väliin, on silti syytä kiittää kunnolla poikkeusvuodesta.

Voit osoittaa arvostuksesi työyhteisöllesi tai yhteistyökumppaneillesi lämpimästi tilaamalla oman täsmätuotetun taideteon paikalliselta taiteilijalta tai tarjoamalla striimatun taidekokemuksen olemassa olevasta tarjonnasta. Kiitos voi olla runo, stand up- keikka, teatteriesitys, konsertti, musiikillinen tervehdys, taulu tai kuunnelma. Kuluttajana voit hankkia lahjaksi lippuja ja lahjakortteja tulevalle vuodell tai joukkorahoittaa tekijöitä. Näin saat itsekin poikkeusjoulunviettoon jotain aivan erityistä sisältöä.  

Taiteilijan työtä digitaalisesti jaettavaksi tilattaessa tulee huomioida, ettei taiteilijan työmäärä vähene siitä, että läsnäolo korvataan kameralla ja taide esittämisen lisäksi kuvataan, äänitetään ja leikataan. Tuotanto aiheuttaa lisäkuluja, mutta satsaus kyllä kannattaa. Kunnollinen kiitos tästä vuodesta saa maksaa.  

Vietetään turvallinen ja merkityksellinen joulun aika ja hankitaan kaamokseen valoksi laadukasta kotimaista taidetta reilusti ja vastuullisesti.  

Reilun taiteen tontut juhlivat pikkujoulua tilaamalla sanataidetta kiiminkiläiseltä runoilijalta Heli Slungalta. Videon toteutti oululainen Feeniks Visual.  

Näet videon tästä linkistä

Kirjoittajan valokuva
Kirjoittaja on Reilun taiteen manifestin kampanjapäällikkö Elisa Lientola

Palaa artikkeleihin