Työosuuskunta, the best of both worlds?
Tommi Viitamies, Osuuskunta Lilithin toimitusjohtaja
Taiteen tekijöiden, ja laajemmin ajateltuna kaikkien luovien alojen toimijoiden leipä on tunnetusti pieninä palasina maailmalla. Tätä voidaan kutsua myös keikkataloudeksi, joka on ilmiönä yleistymässä kaikkialla yhteiskunnassa mutta joka on taideväelle jo vanhastaan tuttu toimintaympäristö. Tavallista myös on, että kun työkeikasta pääsee neuvottelemaan, on sen hinnassa usein säätövaraa korkeintaan alaspäin. Ehdotus korvaukseksi työstä sen kuuluisan “näkyvyyden” muodossa on tietysti erityisen tuttu kaikille uraansa aloitteleville tekijöille.
Tyypillistä on myös, että freelancer neuvottelee työkeikastaan yksin ja ilman minkään taustayhteisön tukea palkkiosta tai muista työehdoista sovittaessa. Neuvottelutilanteessa, jossa vastassa on usein kokenut yhteisötoimija, ovat tekijän vaihtoehdot monesti vain ottaminen tai jättäminen.
Tilanne on tietysti toisenlainen sellaisilla tekijöillä, joilla on onni nauttia edes ajoittaisista säännöllisistä tuloista esimerkiksi jonkin taidetta tuottavan laitoksen palkansaajana. Kontrasti perusfreelancerin arkeen on silloin yhtä suuri kuin näiden kahden tekijäryhmän kokoero: vain pienellä murto-osalla luovan työn tekijöistä on mahdollisuus riittävään säännölliseen toimeentuloon palkansaajina.
Monet tekijät ovat pyrkineet ratkaisemaan ammatinharjoittamisensa haasteita toimimalla joko oman yrityksensä puitteissa tai ns. kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta. Tämäkään vaihtoehto ei kuitenkaan automaattisesti ratkaise esim. hinnoittelun haasteita. Toinen merkittävä varjopuoli on, että yrittäjästatuksen myötä tekijällä ei ole oikeutta palkansaajan työttömyysturvaan ansiosidonnaisine päivärahoineen.
Osuuskuntiin liitetään usein vääriä mielleyhtymiä osakunta-, yhdistys-, vapaaehtois-, kolmannen sektorin tai muuten vaan “tuottamattomasta” harrastustoiminnasta. Yritysmuotona osuuskunta on kuitenkin hyvin lähellä osakeyhtiötä harjoittaessaan kannattavuushakuista liiketoimintaa samoilla markkinoilla kuin taloudellisen tuloksensa maksimointiin pyrkivät muutkin toimijat.
Työosuuskunnan ydintavoitteita on taata jäsenilleen työsuhteisen palkansaajan status työmarkkinoilla kaikkine se tuomine etuineen. Pidemmällä tähtäimellä tällä on olennaista merkitystä sekä eläkkeen kertymisen että työttömyysturvan kannalta. Konkreettisempia hyötyjä lyhyemmällä tähtäimellä ovat mm. neuvottelutuki, sopimusosaaminen ja taloushallinnollisten rutiinien hoito, joiden “ulkoistaminen” osaomistamalleen yritykselle on tekijälle kuin rahaa pankkiin. Puhumattakaan kollegoista ja työyhteisöstä, joka usein yksin puurtajalta puuttuu.
Ollessaan yrityksen työntekijä on osuuskunnan jäsen samanaikaisesti myös – näennäisen paradoksaalisesti – osa yrityksen omistajaporrasta, joka halutessaan osallistuu päätöksentekoon yritystään koskevissa asioissa maksimaalisen demokraattisesti: ääni per omistaja.
Työosuuskuntamalli on siis joko liian hyvää ollakseen totta tai sitten työelämän tarkimmin varjeltu salaisuus: the best of both worlds.
Nollasopimukset, laskuttamisen suosiminen työsopimusten solmimisen kustannuksella, hintahuutokauppa, työehtojen polkeminen ja muu työelämän yleinen kurjistuminen. Markkinatalouden väistämättömyyksiä vastaan on usein hyödytöntä yrittää taistella. Viisaampaa voi olla pyrkiä luovimaan alati koventuvassa aallokossa omilla ehdoilla. Yhteisomisteisen ja aatteelliselta pohjalta ponnistavan työosuuskunnan jäsenyys on ollut monelle luovalle tekijälle juuri tämän mahdollistava ratkaisu.
Kirjoittaja on maan suurimman luovien alojen työosuuskunnan, tänä vuonna 25 vuotta täyttävän Osuuskunta Lilithin toimitusjohtaja.